Syötteet:
Artikkelit
Kommentit

image

Herra C.:n hieman ylelliset iltanokoset. Kuten todettua, ihan kaikki lepopaikat eivät enää kelpaa.

Ystävänpäivässä on tiettyjä etuja myös kissan kannalta. Rapisevat piilot ovat niistä parhaita. Vaikea kieltäytyä, kun kerran herra hiirikin on löytänyt tiensä majapaikkaan.

Kissa kukkakääreessä

Kuka voi vastustaa kukkakäärettä?

Kissa kukkakääreessä vol 2

Kun vielä osaisi käydä nilkkojen kumppuun

Kukkakääre päältäpäin

Kukkakääre näyttää päältäpäin salakavalan seesteiseltä

Herra C. on nyt kenties kaksi ja puoli vuotias, ehkä vähän vanhempikin, kuka tietää. Herra alkaa muistuttaa oikeaa herrasmies kissaa uhkeudellaan ja pöyhkeydellään. Uhkea ulkomuoto on kultivoituneen kissan harrastuksien summa – alla kohokohdat.

Herra C. ja kulttuuritarjonta

Herra C. ja kulttuuritarjonta

Herra C. on tunnettu Avara Luonto -ohjelman ystävä. Tällä kertaa henkilöstön yllätykseksi Herra C. sai lahjaksi ns. takkatuli-dvd:n kalaversion eli akvaario-dvd:n. Vaihtoehtoisia kalavalikoimia oli kolme ja lisäksi valittavana oli taustalle joko klassista musiikkia tai akvaarion pulputusta. Klassinen musiikki oli enemmän henkilöstön mieleen kuin herran, joten pulputuksen voimalla herra C. lumoutui tv:n ääreen. Huolestuneiden vanhempien tavoin henkilöstö jälleen kerran yritti valistaa nuorisoa tv:n katsomisesta liian läheltä mutta turhaan. Noh, nyt herra C. ei sentään ollut lyöntietäisyydellä ruudusta kuten yleensä luonto-ohjelmien aikaan.

Herra C. pitää kunnostaan huolta

Herra C. pitää kunnostaan huolta

Jotta kulmakunnan linnut ja muut kissat – joita terassillamme hiippailee silloin tällöin – tietäisivät kuka talossa pitää valtaa, on lihaskuntoa treenattava ja massaa kerättävä. Massa toki auttaa selviytymään rankoista talvista, pimeydestä ja kylmästä – sisällä. Joku voisi toki sanoa, että herra C. on hieman l*honut, mutta sitä henkilöstö ei itse tohdi tehdä.

Kuningaspäiväunet

Kuningaspäiväunet

 

Peittojen lumoa

Peittojen lumoa

Ja kun herra C. on ensin huolehtinut omasta sivistyksestään ja kunnostaan on toki lepohetken aika.

Ehkä henkilöstön omaa syytä mutta ihan mikä tahansa makuupaikka ei enää kelpaa – muistelemme kaihoisasti aikaa jolloin herra C. nukkui paljaalla pöydällä tai lattialla varsin onnellisesti. Kuvan peittokavalkadi ei varsinaisesti ollut juuri herraa varten, vaan henkilöstön edustaja kuumeen kourissa kylmissään kantoi peitot sohvalle ja oli kömpimässä itse niiden alle. Herra C. näki tilaisuutensa tulleen ja henkilöstön katseen välttäessä päätti testata peittojen voiman. Voimaa oli, kissa kaatui ja tuhina alkoi. Ei auttanut henkilöstön edustajan kuin vetäytyä sänkyyn varapeiton alle.

Mainittakoon vielä kiitokset kuvassakin näkyvän punaisen ihanuuden tekijälle, sen tunnetta tassuissa ei taida olla voittanutta niin innolla ja jopa intohimoisasti herra C. peittoa leipoo ja paijaa.

Tällainen ystävänpäivä meillä.

Lehdenluku apulainen

Lehdenluku apulainen

image

Välillä yksinkertaisimmatkin asiat pitää tehdä vaikeusastetta nostaen.

Lihan himo

image

Kun leikkuulaudan alta näkyy laserit, on parasta panna tarjoiluun vauhtia.

Snöö

image

Lumenrippeitä oli vielä maassa mutta rohkeasti herra C. otti ulkoilu haasteen vastaan, eikä turhaan. Lähi korttelin entinen pusuttelukaveripupsi olisi tullut moikkaamaan mutta tällä kertaa Carlos ei osoittanut samaa intoa joten pysyt jäivät väliin.

Pussimania

Herra C. ja bileet tyhjässä talouspaperipussissa. Henkilöstö harkitsee jälleen kerran jääkaapin oven pehmustamista.

image

Alkutalven iltoina tarvitaan alle pinkki viltti ja otsalle tukeva tyyny. Edes lankakerästä ei jakseta välittää. Huomenna kissimisukka näyttely.

image

Erityisesti perjantaisin puoli kahdeltatoista. Villi viikonloppu tulossa.

Henkilöstö on tällä viikolla joutunut pohtimaan ylvään herran sielunmaisemaa. Herra C. nimittäin yksi kaunis päivä vain päätti että nykyinen hiekkalaatu ei enää kelpaa ja uutta on saatava. Merkit olivat onneksi valitettavan selvät, niin että henkilöstökin ne ymmärsi. Ilmeisesti tilanne oli hiertänyt jo pidemmän aikaa mutta piilevänä. Uusi hiekka, toinen varalaatikko, parempi mieli.

Kipeitä kuvia

image

Välillä kissan katsominen tekee vain kipeää, varsinkin kun omiin jalkoihin sattuu kävellessä ja selkään nukkuessa.

Vanhemmat artikkelit »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.